Olen aina ollut kiinnostunut tekniikasta, erityisesti tietokoneista, ja tietokoneiden käytöstä. Tuloksena siitä mm. tämä sivusto. Ensimmäinen oma tietokone oli pöytäkone joka on edelleen käytössä vanhempani koneena, tosin siinä on kyllä joka ikinen osa vaihtunut vähintään kertaalleen jo, että voiko tuota sanoa samaksi koneeksi ?

Sen jälkeen ostin Fujitsu Siemensin 17" tehokannettavan, joka oli toimiessaan varsin mukava tietokone, näyttö oli selkeä ja iso verrattuna tavallisiin kannettaviin. Ohjelmat pyöri jouhevasti. Valitettavasti siinä oli luvattoman paljon vikaa ja se viettikin takuuaikana kyseenalaisen paljon aikaa huollossa. Takuuajan lopussa se hajosi vielä kerran melko perusteellisesti, ja minulle tästä lohdutuksena myönnettiin jatkettu takuu ja lupaus, että jos tämän ajan sisällä hajoaa uudesti saan upouuden koneen tilalle. Kone ei valitettavasti hajonnut takuuajan sisällä, vaan sen jälkeen viime kesänä. Ostin siihen jopa uuden käytetyn näytönohjaimen ebaysta, mutta minusta tuntuu että sakemanni lirutti keltaiset silmääni, sillä oireet samat näytönojainswapin jälkeen. Kuulemma tyyppivika. Tästä suivaantuneena kone sai muutaa kaappiin asumaan ja virkaa astui toimittamaan avovaimoni 15,4" HP:n läppäri, tämä peruskone pyörittää nettiselainta vaivatta, mutta muuten se on kyllä vähän liian pieni kaikin puolin pöytäkoneeksi.

Oli siis pakko keksiä jotain muuta. Ajattelin etten enää läppäriä hanki pöytäkoneen virkaan, sillä jos läppäristä hajoaa osa, sen kyllä saa mutta se on perkeleesti kalliimpi kuin vastaava pöytäkoneen osa. Kaverilta vapautui sopivasti keskusyksikkö jossa olisi tarpeeksi potkua. Ei mielettömästi, mutta sen vertaa että pelit pyörivät edes jollain asetuksilla, ja 1080p elokuvat pyörii. Keskusyksikön kaveriksi hankin logitechin langattoman näppiksen ja hiiren, sekä benq 24" full hd näytön.

Pähkäilinkin melko kauan, onko 24" liian iso tietokonenäytöksi, ajattelinkin ostaa 22" näytön, mutta kun ne olivat samanhintaisia otinkin tämän, eikä ole kaduttanut hetkeäkään. Juuri sopiva tietokonekäyttöön, sekä elokuvien katseluun sängystä. Milloinkohan tulee raja vastaan ? Pari vuotta sitten ajateltiin että 19-20" on maksimi tietokonekäyttöön, onko muutaman vuoden päästä 30" liian pieni monitoriksi ? wink.gif

Noista elokuvista sen verran, että en taida jatkossa enää 1080p tai i jaksaa imuttaa, tiedostokoko kasvaa kyllä niin mielettömästi 720p verrattuna, laatu ei yhtä lineaarisesti. Mutta on se herkkua katsella esimerkiksi Top Gearia HD:na, se kun on niin suurella budjeetilla tehty ohjelma upeine maisemaotoksineen.

Jännä huomata, että miten sitä on pihalla, kun ei ole seurannut uusia komponentteja aikoihin, vaikka onkin jopa alan mies. Mitenköhän sitten sellaiset joita asia ei välttämättä kiinnosta mutta tarvis saada hyvän hinta / laatu suhteen omaavan koneen ? Tarkoitan nyt lähinnä että prosessoreissa on ytimiä kohta enemmän kuin kädessä sormia, näytönohjaimiakin voi olla useita kappaleita, ja virtalähteistä vaaditaan kilowattikaupalla energiaa !

Mites muut tätä foorumia seuraavat, millaisia koneita, kokemuksia ja/tahi ajatuksia tietokonemaailmasta sekä HD matskusta teillä on ?

Ja koska niin ylpeä uudesta näytöstäni olen, niin vertailukuva kannettava vs pöytäkone. Ja kyllä, tiedän, kotelo on ruma kuin perkele, en vaan ole vielä päättänyt teenkö asialle mitään.
[attachmentid=86]